1.2.2013

Teologia lähemmäksi ihmistä!

Dosentti Kari Latvus kirjoittaa verkkolehti Kirkonkellari.fi 24.1.2013 pääkirjoituksessa Raamatusta, että ”Raamatun käytössä ja painoarvossa on Suomen luterilaisessa kirkossa tapahtunut tasainen ja merkittävä lasku kahdessa vuosikymmenessä. – Raamattu ja sen monipuolinen käyttäminen jää kirkon matkasta liian usein syrjään. – Samaan aikaan tutkimuksen ja kirkollisen raamatunkäytön välimatka on kasvanut.”

Latvus pukee sanoiksi havainnon, jonka muutkin ovat tehneet, jos eivät ihan kirjoituksissa niin ainakin pöytäpuheissa: tiede nimeltä teologia ei kovin hyvin palvele seurakuntaelämää. Useilla tahoilla on valitettu systemaattisen teologian etääntymistä kauaksi seurakuntaelämän saarnoista tai ihmisten uskonnollisista kysymyksistä. Kirkkohistorian on syytetty jämähtäneen tiukasti sellaisen menneisyyden miettimiseen, mikä ei anna eväitä tulevaisuuteen eikä käytännöllisen teologian tutkimuskohteet useinkaan ole kovin käytännöllisiä. Tai vastaukset ainakaan.

On syntynyt kuilu arjen ja teologian välille. Se on toisaalta ymmärrettävää. Kun jatkuvasti tehdään tutkimusta ja paljon graduja, jakautuu tutkimus yhä pienempiin osasiin, jotka näyttävät olevan tutkimuksen tähtitaivaalla yhä kauempana maan ihmisten arkisista kysymyksistä.

Tutkimusta tarvitaan, aivan välttämättä. Tutkiminen opettaa sellaisia ajattelemisen taitoja, joita seurakunnan työntekijä tarvitsee. Hänen on osattava analysoida puhetta ja tekstejä, tunnettava teologisia intentioita ja osattava nähdä syy-seuraus suhteita.

Toisaalta teologin perusosaamista on se, että hän osaa tuoda tutkimuksen tuloksia seurakuntalaisten ulottuville sellaisella kielellä, jota seurakuntalaiset ymmärtävät helposti. Erilaisissa teologisissa tehtävissä toimiessaan teologi on tulkkina ja sillanrakentajana kyselevien ja uteliaiden ihmisten sekä teologisen tiedon välillä.

Tätä tulkin työtä on harjoiteltava, sillä siihen ei opita hetkessä. Koskaan ei ole liian aikaista aloittaa. Jo opiskeluaikana kannattaa säännöllisesti keskustella teologisista kysymyksistä sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ymmärrä teologista slangia. Jos tilaisuuksia tähän ei tarjoudu rippikoululaisten parissa kesäteologina tai koulussa opettajan sijaisena, suosittelen, että aloitat näitä keskusteluja siellä missä liikut perheen parissa, harrastusporukassa tai ventovieraiden kanssa junassa tai bussipysäkillä. Voisi melkein sanoa, että jokainen viikko ilman teologista keskusteluharjoitusta on hukkaan heitetty viikko.

__
Jokaisen teologian ylioppilaan velvollisuus

En voi sanoa, että muistan ensimmäisen opiskelupäivän kuin eilisen, mutta jotain kuitenkin. Muistan sen ihmetyksen tunteen, kun seisoin Yliopiston päärakennuksen juhlavassa aulassa ja ymmärsin, että minulla on oikeus olla siellä. En ollut enää pyrkimässä mihinkään, olin olemassa, viipymässä.

Muistan Päärakennuksen Suuren Luentosalin (nykyään kuulemma luentosali 1) vaaleanruskeat keinonahka istuimet ja ikkunoista tulvivan loppukesän valon. Muistan ainakin puolet niistä 200 ihmisestä, joiden kanssa yhdessä kohdistimme katseemme luentosalin puhujankorokkeelle.

En enää muista, mitä olin opintojen alulta odottanut, mutta hämmästyin sitä, että tervetulotoivotuksia kävi pitämässä niin moni ihminen: oli professoreita, dekaani, opiskelijoiden edustajia ja monia muita arvovaltaisia henkilöitä. Tunsin itseni tärkeäksi. Suurin osa puheesta liittyi varmaan opiskelujen aloittamisen käytännön asioihin, mutta niistä puheista en muista mitään. Yhden puheenvuoron muistan ja sen piti dekaani Martti Parvio.

Hän sanoi, että jokaisen teologian ylioppilaan velvollisuus on käydä joka sunnuntai kirkossa.

Ensi kuulemalta tuo ajatus herätti minussa kapinamielen. ”Ei tuota voi keneltäkään vaatia”, ajattelin. Viikkojen ja kuukausien kuluessa kuitenkin mieleeni kylvetty pieni velvollisuuden siemen iti ja kantoi hedelmää. Se antoi voimaa nousta sunnuntaiaamuna sellaiseen aikaan, että ehdin kirkkoon kymmeneksi. Ja jos ei ehtinyt aamumessuun, oli aina jokin messu tarjolla iltapäivällä ja illallakin. Tuo kehotus kantoi lopulta koko opiskeluajan niin, että messu tuli osallistumisen kautta tutuksi ja läheiseksi.

Tuohon samaan kehotan nyt sinua, opintojasi aloittava teologian ylioppilas: Jokaisen teologin velvollisuus on käydä joka sunnuntai messussa.

Yliopisto antaa sinulle hyvät eväät kirkon töihin – heittäydy siis opiskeluihisi täysillä. Opiskelujen ajan on hyvä käydä viikoittain tarkistamassa, miten oppimasi asiat liittyvät kirkon todellisuuteen. Kun käyt messussa, et ainoastaan syvennä oppimaasi vaan syvenet itsekin.

 

Rakastan teologiaa

Olen saanut kunniatehtävän blogata täällä Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen sivulla. Koska en ole mikään suuri julkkis on ehkä paikallaan, että tässä ekassa postauksessa, kerron jotain itsestäni ja myös bloggaamisestani.

Ensimmäisen blogini perustin jo vuonna 2005 blogien ensimmäisen aallon aikaan. Vuosien varrella olen ehtinyt pitää blogia lähes kymmenellä alustalla ja olen käyttänyt blogia koulutuksen osana, projektin etenemisestä kertomiseen ja vaikuttamisen yrittämisen välineenä. Toivon postausteni herättävän keskustelua ja siksi on ehkä odotettavissa pientä provosointia täälläkin. Koska rakastan teologiaa, otan missiokseni jakaa erityisesti kertomuksia niiistä tilanteista, joissa kirkon töissä olen tarvinnut teologiaa. Kirkon työt nimittäin ovat jatkuvasti haastaneet teologisen osaamiseni.

Tällä hetkellä olen töissä kirkkohallituksessa ja tehtävänäni on ohjata ja opastaa kirkon työntekijöitä sosiaaliseen mediaan. Seurakuntalaisethan jo ovat siellä ja keskustelevat sujuvasti Jumalan olemassaolosta, Jeesuksen merkityksestä ja kasteesta, muutamia suosittuja teemoja mainitakseni.

Ennen elämää kirkkohallituksessa olin seurakuntappina 20 vuotta. Kahdessa eri seurakunnassa, pienemmässä ja isommassa, tein sitä, mitä papit tekevät: kastoin, vihin, siunasin hautaan, pidin rippikouluja ja kohtasin ihmisiä erilaisissa tilanteissa. Erityisesti nautin nuorten kanssa olemisesta sekä nuorisotyössä että rippikoulussa. Nautin niistä jopa niin paljon, että melkein en kehdannut tunnustaa sitä esimiehelle, koska pelkäsin, että olisivat lopettaneet palkanmaksun.

Niissä tehtävissä myös opin elämästä enemmän kuin koko 28-vuotisessa elämässä ennen pappisvihkimystä. Huomasin myös, että teologia on usein elämänkysymysten pohtimista Jumalan edessä ja historiallisten peruskysymysten valossa. Tässä blogissa on siis tulossa kirjoituksia vanhalta tädiltä, joka toivoo, että sinäkin voit löytää sen itsesi joskus kirkon töistä ja nauttia siitä kaikesta ihanuudesta, mitä se tarjoaa.

Blogeihin muuten kuuluu olennaisena osana kommentointi. Kommentointi kertoo, että blogipostaus toimii. Näillä sivuilla kommentointi ei ole mahdollista, mutta toivon, että sitä tapahtuu siellä Olkkarissa tai jossain kuppilassa. Jos haluat minun osallistuvan keskusteluun, lähetä sähköpostia os. terhi.paananen @ evl.fi.