Hallitus ja toimihenkilöt

Yhdistyksen hallitus koostuu puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta, taloudenhoitajasta sekä vähintään kolmesta ja enintään seitsemästä muusta jäsenestä, eli ministeristä. Ministerien ja taloudenhoitajan luotsaamissa jaostoissa toimii myös toimihenkilöitä, eli sihteereitä.

Vuonna 2012 hallitukseen kuuluu 10 jäsentä ja 25 toimihenkilöä.

Puheenjohtajisto

Puheenjohtajisto on yhdistyksen hallituksen tuki ja turva. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja pitävät langat käsissä ja yrittävät itse olla sotkematta niitä. Puheenjohtajisto vastaa hallituksen kokouksista ja toiminnasta. Toimenkuvaan kuuluu myös vahva yhteydenpito toverineuvostoon, ylioppilaskuntaan ja yhteistyökumppaneihin – ja tietysti jäsenistöön.

Puheenjohtaja: Isto Peltomäki


Varapuheenjohtaja: Anna Hiekkataipale

Sihteeri: Wiking Vuori

Viestintäjaosto

Viestintäjaosto huolehtii yhdistyksen sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä. Opiskelijalle ehkä näkyvin toiminto on halukkaille viikoittain lähetettävä viikkosähköposti, joka kokoaa sekä TYT:n, tiedekunnan sekä muiden tahojen tärkeät tiedotteet ja tapahtumat. Viestintätoimijat myös huolehtivat varjo-opinto-oppaan toimittamisesta. Dokumentoijan tehtävänä on kierrellä opiskelijoiden parissa niin arkena kuin juhlassa ja tallentaa ikimuistoiset hetket tiedekuntayhdistyksen arkistoihin.

Viestintäministeri: Tiia Trogen


Viestintäsihteeri: Rosa Pöppönen


Dokumentoija: Hanna-Maria Häkkilä

Talousjaosto

Taloustoimijat hoitavat yhdistyksen taloutta. Budjetin ja sijoitusesitysten valmistelu, tilinpäätös, avustushakemukset, markkinointi ja juoksevien kulujen maksaminen ovat taloustoimijoiden tehtäviä muiden muassa. Palkattu kirjanpitäjä on avuksi.

Taloudenhoitaja: Katariina Manelius


Taloussihteerit: Minna Mäkitalo, Jukka-Pekka Kantala

Projektijaosto

TYT:n projektijaoston supersankarit tarjoilevat teologeille mahtavia elämyksiä kerta toisensa jälkeen. Me emme nosta penkistä juuri mitään, mutta meillä on suuret sydämet ja paljon tarmoa toteuttaa juuri niitä visioita, jotka usein jäävät vain visioiksi. Projektin päävastuu on syksyn fuksitapahtumien järjestelyissä, mutta jaosto iskee myös ympäri vuoden piristämään vastuun kyllästämiä kanssaopiskelijoita. Viime vuosien aikana projektijaosto on toteuttanut musiikki-iltamia, laskiaissunnuntain mättöhengausta, Supersankari-illan, Disney-illan, verenluovutusekskursioita, yhteiskekkerit Mythoksen kanssa ja paljon paljon muuta.
Projektijaoston muodostaa yksi ministeri, kaksi sihteeriä sekä kaksi fuksi- ja tuutorivastaavaa, joiden tehtävänä on tarjota mielekästä vapaa-ajan puuhaa kaikille teologeille vuosikurssiin tai linjavalintaan katsomatta. Jaoston toiminta suunnitellaan teologien syvistä riveistä kumpuavien ideoiden perusteella, ja näiden ideoiden kuulemiseksi projekti järjestää kaikille avoimia kokouksia muutaman kerran vuodessa.
Kaikkien aikaisempien projektilaisten sanoja lainatakseni: ”Projekti on vain jotain niin paljon hienompaa!”

Projektiministeri: Sanni Suhonen


Projektisihteerit: Tuomas Hurme, Ella Ahlberg

Fuksi- ja tuutorivastaavat: Katri Saarinen, Aleksi Majuri

Opintojaosto

Aiheuttavatko opinnot hampaiden kiristelyä? Koitko elämäsi parhaita hetkiä jonkin kurssin luennoilla? Muun muassa tämäntyyppisissä asioissa voit huoletta kääntyä opintojaoston puoleen! Opintojaosto valvoo opiskelijoiden etua tiedekunnassa ja yliopiston hulinassa yleisestikin yhdessä osastojen ja hallinnon opiskelijaedustajien kanssa. Tehtävänämme on pitää yllä toimivia suhteita Helsingin Yliopiston Ylioppilaskuntaan (HYY), tiedekuntaneuvostoon, osastoihin, kirjastoon, hallintoon ja ylipäänsä kaikkiin opiskeluun ja sen toteuttamiseen vaikuttaviin tahoihin. Viemme eteenpäin opiskelijoiden viestejä ja terveisiä. Opintojaosto kokoontuu kerran kuukaudessa Olkkariin keskustelemaan teologisen tiedekunnan opetuksesta sekä kaikesta siihen liittyvästä. Kokoukset ovat avoimia kaikille aina fukseista maistereihin. Tule siis paikalle niin äänesi kuullaan!

Opintoministeri: Pyry Paananen


Opintosihteeri: Antti Virtanen

Kulttuurijaosto

Kulttuurijaoston tehtävänä on ruokkia opiskelijoiden kulttuurinhimoa ja taata vastapainoa opiskelulle – tapahtui se sitten ekskursioiden tai rentojen hengailuiltamien muodossa, joissa voi tutustua kanssaopiskelijoihin. Kulttuurijaoston alaisuudessa toimii myös liikuntasihteeri, joka vastaa liikuntakulttuurin ylläpitämisestä. Liikuntatoimintaan kuuluu muun muassa perinteinen pesäpallo-ottelu AS-kiltaa vastaan sekä ekskursioita eri liikuntalajien pariin. Perinteisten tapahtumien ohella kulttuurijaosto on aina avoin uusille ehdotuksille – älä siis epäröi tuoda uusia ideoita ja toiveitasi esille!

Kulttuuriministeri: Noora Eilola


Kulttuurisihteeri: Aino Kytölä, Anna Kähkönen, Olli Olenius

Liikuntajaosto

Liikuntajaosto tarjoaa teologeille harrastemahdollisuuksia hyvässä seurassa. Sähly- ja jalkapallovuoro tavoittaa kaiken tasoisia pelaajia. Säännöllisen toiminnan lisäksi järjestetään excursioita aina jousiammunnasta seinäkiipeilyyn!

Liikuntasihteeri: Anneli Nahkola

Työllisyysjaosto

Työllisyysjaoston tehtävänä on tarjota teologian opiskelijoille tulevaa työelämää varten erilaista tietoa, kontakteja ja kokemuksia, sillä tieto ilman kokemusta on nolla-tietoa.

Työllisyysministeri: Antti Björklund


Työllisyyssihteerit: Matias Koponen, Mika Sirelius

 

Spiritualiteettijaosto

Spiritualiteettijaoston, tuttavallisemmin spirren, tehtävänä on järjestää yhdistyksen jäsenille erilaisia uskonnollisia toimintoja sekä pitää huoli yhdistyksen jäsenistön hengellisestä elämästä. Jaosto hoitaa tätä tehtäväänsä muun muassa järjestämällä ekskursioita erilaisiin messuihin ja muihin uskonnollisiin tapahtumiin, yhteisöihin ja tiloihin, sekä järjestää yhdistyksen vuosittaiset jumalanpalvelukset – esimerkiksi fuksiaisten messu ja vuosijuhlapäivän messu. Lisäksi jaosto järjestää mahdollisuuksien mukaan ja yhdistyksen jäsenistön mielenkiinnon pohjalta muunlaisia toimenkuvaansa kuuluvia tapahtumia, kuten virsilauluiltoja. Ehdotuksia jaoston toimintaan voi lähettää osoitteeseen spiritualiteetti@tyt.fi. Lisäksi jokainen yhdistyksen jäsen on tervetullut jaoston kokouksiin, joissa suunnitellaan jaoston toimintaa ja tapahtumia.

Spiritualiteettiministeri: Johanna Väyrynen

Spiritualiteettisihteeri: Hanni Raiskio, Hanna-Riikka Niemenkari

Kansainvälisyysjaosto

Opintomatka! Vaihto-opiskelijat! Kotimaiset ystävyys- ja yhteistyöjärjestöt!
Kansainvälinen ilmapiiri!

Muun muassa näitä teemoja luotsaa kansainvälisyysjaosto ministerinsä, sihteerinsä
ja kahden ulkoasianvastaavansa johdolla.

Kansainvälisyysjaosto vaalii TYT:n kansainvälistä ilmapiiriä ja toimintaa niin tiedekunnan sisällä kuin ulkopuolellakin. Jaosto muun muassa järjestää vuosittain teologisen opintomatkan ja toimii osana vaihto-opiskelijoiden turvaverkkoa tiedekunnalla, niin lähtevien kuin saapuvienkin vaihto-opiskelijoiden tapauksessa.

Tavoitteenamme on tuoda tuulahdus kansainvälistä ilmapiiriä opiskelijoiden ihmeteltäväksi – tervetuloa haistelemaan maailman tuulia!

Kansainvälisyysministeri: Vilhelmiina Suvilinna

Kansainvälisyyssihteeri: Vilma Vuorio

Ulkosuhdevastaavat: Maija Halme, Katariina Väisänen

Isännistö ja emännistö

Vastaamme TYT:n tilojen viihtyisyydestä ja siitä ettei kahvi pääse loppumaan.

Isäntä: Teemu Uotila


Emäntä: Anna-Liisa Heino

Eleonora-vastaava: Anna Mäkituomas


Ympäristövastaava: Riki Kuivalainen